Makuualustan valinta

Hyviä yöunia takamaastossa ei kannata ottaa itsestäänselvyytenä. Kun on touhunnut koko päivän vaeltaen, kalastaen tai keräten polttopuita, usein ruumis ja mieli on todellisen levon tarpeessa. Aina uni ei kuitenkaan tule yhtä helposti takamaastossa yövyttäessä - edes rättiväsyneenä.

Siksi oikeanlaiseen makuualustaan investointi on viisaimpia tekoja elämässäsi, etenkin jos aikomuksena on viettää useampia öitä ulkona. Mukava makuualusta auttaa pääsemään untenmaille pitkänkin päivän jälkeen - tämä ei ole suurimmalle osalle mahdollista ilman makuualustaa. Mukavuus ei tosin ole ainoa merkitsevä tekijä makuualustaa harkitessa. Makuualustan tarkoituksena on myös eristää sinun kehosi kylmästä maasta, pitäen kehosi tarvittavan lämpimänä.

​Makuualustan valitseminen ei ole aina yksinkertaista, kun huomioon täytyy ottaa useita vaikuttavia tekijöitä ostopäätöstä tehdessä. Kun tiedät millaiseen käyttöön makuualustaa tarvitset, on oikeanlaisen alustan hankkiminen jo huomattavasti helpompaa. Olemme koonneet kaiken, mitä sinun täytyy ottaa huomioon makuualustaa valitessasi, jotta voit nukkua tukin lailla seuraavalla retkelläsi!

Makuualustatyypit

Ilmatäytteinen makuualusta

Ilmatäytteiset makuualustat ovat keveämpiä kuin koskaan ja ilmatäytteinen alusta onkin ideaali valinta rinkkansa painosta kiinnostuneelle retkeilijälle. Makuualusta on täytettävä ennen käyttöä ilmalla, yleensä puhaltaen muutaman minuutin ajan. Joissakin malleissa tulee käsipumppu mukana ja joihinkin malleihin on saatavilla pumppuja erikseen ostettavana. Sisälle jäävä ilmakerros on parhaita eristeitä, joita voit takamaastossa toivoa.

Plussat: Rakenteeltaan kaikkein kevyimpiä makuualustoja. Ilmatäytteinen makuualusta on pakattuna myös tilaa säästävin ratkaisu. Alustan kovuutta/pehmeyttä voi säätää haluamakseen ilmaa ulos päästämällä.

Miinukset: Huomattavasti kiinteitä patjoja kalliimpia. Ilmatäytteinen alusta voi rikkoutua, etenkin jos teltassa nukkuu koiria. Korjaussarjoja on kuitenkin saatavilla ja pienet reiät saa vaivattomasti korjattua.

Itsestään täyttyvä makuualusta

Itsestään täyttyvät makuualustat ovat ilmatäytteisiä makuualustoja, jotka on varustettu mekanismilla, joka hoitaa patjan täyttämisen ilman työtä. Avaat vain patjan reunassa olevan hanan ja rakenteet täyttyvät automaattisesti ilmalla. Osa alustoista on suunniteltu reppuun pakattaviksi ja ne on mahdollista taittaa keskeltä ja rullata.

Plussat: Rakenteeltaan jämäköitä ja todella mukavia nukkua. Eristys on huippuluokkaa, voit olla varma että herkästi palelevat jalkasikin pysyvät mukavan lämpimänä. Patjan kovuutta/pehmeyttä voi säätää päästämällä ilmaa ulos. Itsestääntäyttyvät patjat pitävät hyvin ilman sisällään.

Miinukset: Tavallisia vaahtomuovipatjoja kalliimpia eivätkä pakkaudu yhtä kevyeen ja pieneen tilaan kuin perinteiset ilmatäytteiset alustat. Ilmatäytteisen alustan rikkoutuessa tulee reiät korjata. Reikien korjaaminen ei kuitenkaan ole kovin vaativa suoritus.

Solumuovinen makuualusta

Nämä perinteiset makuupatjat on tehty tiheästä, suljetusta vaahtomuovisolukosta. Nopeasti käyttöön otettavia alustoja voi myös käyttää penkkinä tai lisärakenteena tarpeen vaatiessa.

Plussat: Kevyitä, edullisia, kestäviä ja toimivia. Eristää hyvin kylmän maan ja kehon. Rakenne kestää iskuja ja vuodoista ei tarvitse huolehtia.

Miinukset: Ilmatäytteisiin verrattuna vähemmän mukavia käyttää kiinteän rakenteen vuoksi.

Mitä minun tulee huomioida makuualustaa valitessani

Paras makuualusta ei aina välttämättä ole kaupan kallein ylähyllyllä notkuva tuote. Makuualusta, joka toimii kaverillasi, ei välttämättä ole paras juuri sinulle. Paras makuualusta löytyy punnitsemalla sen vahvuuksia ja heikkouksia, sekä heijastamalla näitä omiin tarpeisiin. Yhtä parasta vaihtoehtoa ei välttämättä ole olemassa, mutta lukemalla tämän oppaan löydät helpommin itsellesi soveltuvan alustan.

Hinta

Markkinoilta löytyy hyviä makuualustoja eri hintaluokista. Voit löytää halvimman vaahtomuovisen makuualustan jopa 10 eurolla, high-end tason makuualustasta saatat keventää kukkaroasi 200 eurolla. Useimmiten sinun ei kuitenkaan tarvitse investoida satoja euroja saadaksesi hyvän ja laadukkaan makuualustan. Mikäli kuitenkin tähtäät kalliimpiin makuualustoihin, voin kokemuksesta kertoa että saat rahoillesi varmasti vastinetta!

Koko

Oikeankokoista alustaa hankkiessa, sinun täytyy verrata omia kehon mittojasi makuualustan mittoihin. Makuualustan koossa huomioitavaa on sen pituus ja leveys. Jos olet pidemmästä päästä, pidä huoli että hankit makuualustan jossa mahdut nukkumaan ilman että sinun tarvitsee kikkailla asentosi kanssa väsyneenä. Pienemmät ihmiset voivat nukkua aivan yhtä hyvin isommalla matollakin, mutta pienikokoisena kannattaa hyödyntää pienemmän maton tuomaa painonkevennystä rinkassasi.

Makuualustan pituus - Kokopitkä alusta tuo mukavuutta ja pitää sinut lämpimänä, eristämällä koko kehosi maanpinnasta. Kun harkitset kokopitkää makuualustaa, huolehdi että maton pituus on omaa pituuttasi hieman pidempi. Maatessasi kehon suurimmat painopisteet ovat olkapäiden ja lantion kohdalla. Tämän vuoksi keventääkseen rinkan painoa, osa retkeilijöistä käyttää lyhyitä ja ultrakevyitä makuualustoja.

Makuualustan leveys - Oikean levyisen makuualustan hankkiminen on tärkeää hyvien yöunien kannalta. Leveyden valintaan vaikuttaa kaikkein eniten nukkumisasentosi. Jos kuulut kylkinukkujien heimoon, selviät todennäköisemmin standardin levyisellä makuualustalla. Selällään nukkuvat tarvitsevat useimmin leveämmän makuualustan.  Toisena tekijänä toimii ruumiinkokosi, jos olet ruumiinkooltaan isompi, kannattaa harkita leveämpää makuualustaa. Itse 184 senttisenä 76 kiloisena kyljellään nukkuvana suosin standardin levyisiä alustoja. Useimmista makuualustoista on saatavilla myös leveämpi malli.

Paino

Makuualusta kuuluu rinkkasi painavimpien tavaroiden kärkijoukkoon. Kevyempään makuualustaan panostaminen voi olla helppo tapa karsia painoa pois kantamuksistasi. Kevyemmän rinkan kanssa on aina mukavampaa reissata, jos siis budjetissasi on varaa, harkitse sijoittamista mukavuuteen hankkimalla hieman kevyempi alusta.

Makuualustan paksuus

Useimmiten mitä paksumpi rakenne patjassa on, sen mukavampi se on nukkua. Paksummissa ilmatäytteisissä alustoissa on myös enemmän joustovaraa kovuuden säädön suhteen, ilman että kehosi koskee maata. Rakenteen laatu tosin vaikuttaa myös mukavuuteen ja alustan tuntumaan.

Makuualustan eristävyys ja lämpö

Yön kylmetessä maasta karkaa päiväauringon lämpö ja maanpinta viilenee. Makuualustasi eristää kehosi kylmästä maanpinnasta ja pitää kehosi lämpimänä. Valmistajat käyttävät ns. R-arvoa arvioidakseen kuinka hyvin kyseinen alusta eristää kehosi maanpinnasta. Mitä korkeampi R-arvo on, sen lämpimämpänä alustasi pitää sinut.

R 0-2: Yleisesti arvon ollessa alle kahden, makuualusta on tarkoitettu vain lämpimän kelin retkille.

R 2-4: Nämä ovat hyviä makuualustoja 3-vuoden ajan käyttöön.

R 4-6: Kun lämpötila laskee lähelle nollaan, tai nollan alapuolelle.

R 6+: Talvikeleille ja kun nukutaan lumen päällä.

Jokaisen keho on kuitenkin yksilö, toinen palelee helpommin kuin toinen.

Makuualustat käyttötarkoituksen mukaan

Auto retkeily

Autolla tai asuntovaunulla matkustaessa makuualustan valitseminen ei ole niin rajoittunutta tilan ja painon suhteen. On siis helpompi valita paksumpi matto, jos haluat mahdollisimman mukavat yöunet. Paksut, itsestään täyttyvät ja ilmatäytteiset alustat ovat hyviä vaihtoehtoja ajoneuvolla kulkeville.

Retkeily

Voit valita omien mieltymyksesi mukaan aina paksummasta kevyempään alustaan. Itsestääntäyttyvät ja täytettävät ilmapatjat ovat tässäkin tapauksessa hyvä vaihtoehto.

Minimalistinen retkeily

Kevyt ja mahdollisimman pieneen tilaan taittuva makuualusta on sinun vaihtoehtosi. Suuntaa katseesi siis ultrakevyisiin ilmatäytteisiin alustoihin. 3/4 pituudella säästät lisää painoa. Pidä huoli että alustan saa myös taitettua pieneen tilaan.

Pitkän matkan vaellus

Pidempää vaellusta tehdessä kriteereinä ovat yleensä alustan keveys ja kestävyys. Kiinteä vaahtomuovinen alusta, usein 3/4-kokoisena on pitkän matkan vaeltajan valinta.

Talviretkeily

Talvisen maanpinnan päällä nukkuminen vaatii toimivaa eristystä. Parhaan mahdollisen eristyksen saat kun pidät kiinteää vaahtomuovialustaa korkean R-arvon ilmatäytteisen alustan alla.

​7 makuualustaa vertailussa

​Thermarest Neoair Xlite - Kolmen vuodenajan kovin ilmatäytteinen makuualusta

Paino: 350g

R-arvo: 3,2

Mainittavaa: Huippukevyt ilmatäytteinen alusta kolmen vuodenajan käyttöön

Ensimmäisenä vertailussa on Thermarestin NeoAir Xlite, eikä syyttä,  sillä kyseessä on ehkäpä tämän hetken paras kolmen vuodenajan makuualusta. Xliten valttiasema markkinoilla syntyy sen mukavuuden, tuen, lämmön ja keveyden yhdistelmästä. Lämpöluokitukseensa nähden Xlite myös pakkautuu äärimmäisen keveään ja pieneen kokoon.​ Kyseessä ei ole aivan markkinoiden edullisimpia tuotteita, mutta käytössä voi todeta jokaisen pennin maksavan itsensä takaisin. 

​Xlite kulkee mukana kesän, syksyn ja kevään retkissä. Jos repussasi on tilaa vain high-end tason tuotteille, sitten NeoAir Xlite kuuluu ehdottomasti reppusi vakiokalustoon.

​Thermarest Ridgerest Solite - Alumiininen makuualusta

Paino: ​400g

R-arvo: ​2,8

Mainittavaa: ​Umpisolumuovialustojen ykkönen. Kestävä ja edullinen.

​Thermarestin Ridgerest Solite on markkinoille tullut päivitys vanhemmasta klassikkomallista, Ridgerestistä. Uutuutena alustassa on alumiininen pinta, joka lisää alustan eristävyyttä tuomatta lisää painoa. Tämä hintalaatusuhteeltaan hyvä makuualusta toimii melkeimpä joka tilanteessa, olitpa sitten autoretkellä tai vuorta valloittamassa. Kyseessä ei ole aivan kaikkein kompaktikokoisin alusta ja kiinteää alustaa haettaessa nukkumismukavuudesta joutuu aina himpun verran karsimaan.

​Ridgerest Solite on hyvä valinta kelle tahansa hintatietoiselle, joka hakee laadukasta ja kestävää, kiinteää makuualustaa.

​Thermarest Trail lite - Mukavuutta hyvään hintaan

Paino: ​740g

R-arvo: ​3,4

Mainittavaa: ​Mukavantuntuinen itsestään täyttyvä makuualusta, hintalaatusuhde kohdillaan.

​Thermarestin Trail lite tarjoaa käyttäjällensä lämpöä ja käyttömukavuutta, sikeät yöunet ovat siis taatut. Trail lite on hyvä yleismakuualusta ja korkean lämpöluokituksen vuoksi se toimii hyvin kolmen vuodenajan ajan, varauksella jopa talvikeleillä. Otimme tämän tuotteen vertailuun erityisesti sen hinnan vuoksi, edullisesta hinnastaan huolimatta Thermarest pystyy tarjoamaan todella hyvän makuualustan retkeilijöille.

Trail litea voi suositella kenelle tahansa edullista ja laadukasta kolmen vuoden alustaa hakevalle.

​Exped Synmat 7 - Mukava neljän vuodenajan makuualusta

Paino: ​860g

R-arvo: ​4,9

Mainittavaa:​ Erittäin mukava ilmapumpulla varustettu makuualusta​​​

​Expedin Synmat 7 on synteettisellä täytteellä varustettu makuualusta. Käyttömukavuus tässä alustassa on suorastaan huippuluokkaa, rakenteen suunnittelusta voi antaa ison kiitoksen expedille. Synmatissa tulee myös mukana integroitu pumppu patjan täyttämistä varten. Miinuspuolena voi pitää alustan tuhtia painoa.

Jos haet todella mukavaa neljän vuodenajan makuualustaa, eikä pieni lisäpaino repussasi haittaa, saat Expedin synmat 7:sta varmasti luotettavan yökaverin.

​Exped Downmat Hyperlite Winter - Makuualusta talvikäyttöön

Paino: 480g

R-arvo: 7,0

Mainittavaa: Todella kevyt ankanuntuvatäytteinen talvimakuualusta

​Exped Downmat Hyperlite Winter takaa mukavat yöunet  kylmemmissäkin olosuhteissa. Downmat sarjan hanhenuntuvatäyte toimii varsin hyvänä eristeenä jäisen maan ja lämpimän kehon välillä. Vaikka alusta sopiikin paukkupakkasilla käytettäväksi, siitä huolimatta painoa on vaivaiset 480 grammaa. Alusta toimii mainiosti myös kesäkeleillä, hyvin eristetty alusta tuntuu kehon alla suorastaan luksusmaiselta, vaikka alla olisi käpyjä tai kiviä.

​Tämä high-end tason makuualusta sopii kaikille laatutietoisille kuluttajille, säähän kuin säähän.

​Thermarest Neoair All Season SV - Nopeasti täyttyvä neljän vuoden ajan alusta

Paino: ​650g

R-arvo: ​4,9

Mainittavaa: Todella nopeasti täyttyvä, kompakti jokapaikan alusta.

​Neoair All Season SV tuo jo ennestään tuttuun menestysmalliin päivityksen - speedvalve-venttiilillä patjan täyttäminen nopeutuu huomattavasti. Täyttösysteemi on mielenkiintoinen uutuus markkinoilla ja säästää selkeää aikaa valmisteluissa, joskaan patja ei ihan kuitenkaan täyty valmistajan lupaamassa kolmasosa ajassa. Alustana Neoair All Season on käyttömukavuudeltaan huippuluokkaa eikä painokaan ole päätä huimaavissa lukemissa. Pakkautuu pieneen tilaan.

​Nopeasti täyttyvää alustaa hakevalle mainio neljän vuodenajan makuualusta!


​Thermarest Ridgerest Classic - Klassikkomalli

Paino: ​400g

R-arvo: ​2,6

Mainittavaa:​ ​​​Edullinen, kestävä, toimiva

​Thermarestin pettämätön Ridgerest Classic oli pakko mahduttaa vertailuun mukaan. Kyseessä on siis umpisolumuovinen matto, jota ei ole hinnalla pilattu. Edullisimpien makuualustojen ehdoton suosikki!

Edullista alustaa tai lisäalustaa hakevalle varma vaihtoehto.


admin
 

Click Here to Leave a Comment Below 0 comments

Leave a Reply: