Opastettu vaellusretki UKK-kansallispuistossa
Kirjoittanut Sami Granath 03.11.2009
Vaellusretkelle lähdettäessä olisi hyvä olla jo valmiina tietoa ja taitoa suunnistuksesta, luonnossa toimimisesta, varusteista ym. tuiki tärkeästä asiasta. Lähes jokainen vaellusta pitempään harrastanut lienee aloitellut harrastustaan lähtemällä jonkun kokeneemman retkeilijän mukaan. Taitojen karttuessa, on mahdollista lähteä sitten jo ihan omalle, itse suunnitellulle retkelle. Näin minäkin olen vaellusurallani edennyt ja suositella voin ihan kaikille.
Nykyään haluan tarjota ihmisille mahdollisuutta lähteä kanssani turvalliselle vaellusretkelle, oppimaan ja nauttimaan tuosta valtavan hienosta harrastuksesta. Toimin vaellusryhmän oppaana aina retken suunnitellusta toteutukseen saakka. Päärekikohteeni on UKK-kansallispuisto ja sen upeat puitteet eri vuodenaikoina. Hieman enemmän erämaisuutta ja haasteita haluaville, tarjoan vaelluskohteeksi esimerkiksi Muotkatunturin erämaa-aluetta Inarin kunnan pohjoisosassa.
Jos kiinnostuit tällaisesta retkestä, käy tutustumassa minuun ja palveluihini osoitteessa www.inariarcticnature.com

Vaelluskohde kesälle?
Mikä olisi hyvä rinkka noin 100 €:lla?
Opastettu vaellusretki UKK-kansallispuistossa
Makuupussit ja parhaan makuupussin valinta käyttötarkoitukseesi
Jokamiehenoikeudet
Muistilista 3 päivän vaellukselle koiran kanssa

© 2009 Vaellus ja Retkeily Vaelluskuvia, retkikohteita ja vaellus-aiheisia artikkeleita